4 päiväisen työviikon rakentava kritiikki

07.09.2021

Pääministeri Sanna Marin on useammassa yhteydessä nostanut 4 päiväisen työviikon esille. Tämä on tietenkin hyvää vaalipuhetta, koska ihmiset tykkäävät itselleen kivoista asioista. Ei kovin yllättäen työnantajapuoli on tyrmännyt esityksen. Mutta mistä oikein on kysymys ja miksi työtä edes mitataan päivinä ja tunteina?

Historiallisesti työelämä on muuttunut ja työaika lyhentynyt valtavasti:

1) Maatalousyhteiskunnassa työtä tehtiin koska oli pakko, ettei nähty nälkää. Kylvö ja puinti olivat kiireistä aikaa ja vastaavasti talvella pystyi makoilemaan uunin pankolla ellei ollut metsätöissä. Eläimiä piti hoitaa päivittäin. Työajan seurantaa ei ollut, eikä yhteiskunnan palveluita työelämässä rasittuneille. Piti vain selvitä. Ajankäyttö oli samankaltaista kuin monella pienituloisella yrittäjällä tänä päivänä eli ei ollut tietyn mittaista työpäivää vaan töitä tehtiin kun niitä oli ja ne piti tehdä.

2) Teollinen vallankumous muutti työn käsitteen ja sen jäänteissä eletään edelleen. Työvuoro alkoi ja päättyi samaan aikaan, jotta voitiin kontrolloida työntekijöitä. Palkkaa maksettiin ajasta, ei työsuorituksesta ja tästä syntyi myöhemmin käsite kellokortti. Itse asiassa, jos joku oli liian ahkera, muut työntekijät laittoivat tällaisen intoilijan ruotuun, jotta työtahtia ei nostettaisi kaikille kovemmaksi. Ammattiliitot syntyivät ajamaan jäsentensä asiaa tilanteessa, jossa (kouluttamatonta) työvoimaa oli tarjolla enemmän kuin työpaikkoja. Ilman ammattiliittoja palkkoja ja työehtoja olisi voitu polkea heikommiksi. Työpäivät olivat aluksi todella pitkiä ja 6 päiväisiä. 40 tuntinen työpäivä oli aikanaan vallankumouksellinen idea, mutta työn tuottavuuden parantuminen johti siihen ja vielä pidemmälle 1800-luvulta 2000-luvulle. Nykyisin kokoaikatyön työaika viikossa on jotain välillä 36-38 tuntia työehtosopimuksesta riippuen.

3) Palvelualoille siirrettiin teollisuustyön mukaiset käytänteet ja ehdot lähes sellaisenaan. Täten yhteiskunnan muuttuminen teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi ei ollut vastaava yhteiskuntaa ravisteleva muutos kuin teollistuminen ja maaseudun koneellistuminen, mikä päätti pitkän historiallisen ajanjakson, jossa enemmistö väestöstä asui ja työskenteli maataloudessa. Teollisuudesta palvelualoille siirtynyt työaikamalli on yhä käytössä.

4) Tieto- ja luova työ murtaa perinteisiä teollisuusyhteiskunnasta periytyneitä ja palvelusektorille siirtyneitä käytäntöjä. Työtä voi tehdä mistä käsin vaan, kunhan löytyy riittävä internet-yhteys. Etätyö löi läpi vasta koronan seurauksena, mutta tekniikka oli valmiina ja muutoksen esteenä olivat ainoastaan vanhentuneet käytänteet. Nyt työnantajat huomasivat, että on turha maksaa seinistä, kun työntekijä tekee työnsä kodistaan tai mökiltään käsin. Osaa niistä, jotka halusivat palata työmaalle koronan helpotettua, odotti pettymys. Työnantaja oli kustannussyistä vähentänyt pysyvästi toimitilojaan ja nyt töitä tehdään etänä normikäytänteenä. Työpaikan lisäksi ajankäyttö on muuttunut. Töitä voi tehdä silloin kun se itselle sopii ja sen verran kuin huvittaa. Monelle joustavaa työtä tekevälle ja yrittäjälle puheet 4 päiväisestä työviikosta tai 6 tuntisesta työpäivästä ovat historiaa. Työaika elää muutenkin päivittäin, vuodenajan tai mökkireissun mukaan.

4 päivän työajan kritiikki voidaan kuvata lyhyesti seuraavasti: 100 % työpanos tähän asti on vaatinut 5 päivää eli keskimäärin 20 % viikon töistä päivässä. 4 päiväinen työviikko samalla tuottavuudella olisi 80 % töistä ja loput jäisivät tekemättä. Jotta palkka voisi säilyä ennallaan, edellyttäisi se, että neljässä päivässä tehdään 100 % töistä eli 25 % per päivä. Tämä vaatisi 25 % tuottavuuden parantumisen (20:stä 25:een % per päivä). Onko tämä mahdollista? Joissain töissä voi ollakin. Luovilla aloilla työtunnit eivät niinkään ratkaise vaan tulokset. Hyvänä päivänä voi saada paljon aikaan ja huonona ei juuri mitään. Näissä ammateissa koko työajan mittaaminen tunteina on keinotekoista. Samalla on ammatteja, joissa työn tuottavuutta ei käytännössä voi parantaa (esimerkit myöhemmin tässä kirjoituksessa). Eri ammatit voidaan jakaa töihin, joissa maksetaan läsnäolosta ja töihin joissa maksetaan tuloksesta. Ensin mainituissa työajan lyhentäminen heikentää tuottavuutta, koska tilalle pitää palkata toinen tekemään puuttuvat tunnit ja jälkimmäisissä koko työn määrittäminen tunteina on keinotekoista ja palkka olisi luontevampaa maksaa urakkana ilman työajanseurantaa.

Yhteistä niille tutkimuksille, jotka ovat nähneet työajan lyhentymisen parantaneen tuottavuutta, on tuottavuuden käsitteen (minusta tahallinen) väärintulkinta. Kyllä henkilökunnan hyvinvointi takuulla kasvaa, jos työaika lyhenee. Minunkin hyvinvointini kasvaisi, jos siirtyisin 1 päiväiseen työviikkoon. Ja myös tuottavuus kasvaa tehtyä työtuntia kohden lyhyemmällä työajalla, mutta nyt tulee se iso MUTTA. Kokonaistuottavuus ei kasva yhtä paljon kuin työaika lyhenee, vaikka tuntia kohti tuottavuus paraneekin. Tämä erotus on tappiota, jota työnantaja ei halua maksaa, eikä työntekijä kuitata alempana palkkana. Historiallisesti osana palkkaneuvotteluja onkin tehty kauppaa työajan ja palkan välillä, jossa työntekijäpuoli on toisinaan halunnut ulosmitata parantunutta tuottavuutta palkankorotuksen sijasta työajan lyhentämisenä. Tällä tavoin on päädytty nykyisiin 36-38 tunnin työviikkoihin 40 viikkotunnista (8 tuntinen työpäivä), jota Henry Ford käytti standardoidakseen 3-vuorotyön autotehtaallaan.

Osassa töitä tuottavuutta ei voi parantaa ollenkaan, vaan kaikki työajan lyhennykset heikentävät tuottavuutta. Esimerkiksi bussikuski ei voi ajaa ylinopeutta ehtiäkseen nopeammin kotiin työvuorosta tai kaupan kassa tekemällä lyhyemmän työvuoron jättää kassaa tyhjäksi loppuajaksi. Sairaanhoitajia tarvittaisiin 6 tuntisiin työvuoroihin neljä, 8 tuntia tekevän kolmen työntekijän sijaan alalla, jossa on valmiiksi työvoimapula. Lienee selvää, että työtä perinteisesti ajattelemalla 4 päiväinen työviikko olisi kansantaloudellinen fiasko.

Ratkaisu työelämän murrokseen voisi olla seuraava: Luovutaan perinteisestä työajan mittaamisesta tunteina. Hyväksytään, että työt ovat erilaisia ja niiden tuottavuus käyttäytyy eri tavalla. Jokainen saa tehdä sen verran työtunteja kuin haluaa ja niinä päivinä kuin haluaa. Työnantajat maksavat työstä kysynnän ja tarjonnan lain mukaan joko tunteina läsnäolosta tai urakkana työtehtävän loppuun saattamisesta. Urakkatyössä ei ole väliä, milloin työn tekee, kunhan se valmistuu määräajassa. Tuntityössä eli työssä missä tosiasiallisesti maksetaan läsnäolosta eikä työntekijä voi olennaisesti omalla työpanoksellaan vaikuttaa tuottavuuteen, tuntipalkka määräytyy markkinoilla (toki minipalkka olisi syytä olla laissa) seuraavasti: jos ihmiset haluavat olla enemmän vapaalla perjantai-iltana, maksetaan perjantai-iltana samasta työstä enemmän tunnilta kuin tiistaina päiväaikaan. Tällöin ihmisten ajankäyttö suhteessa työntekoon ohjautuisi kunkin omien tarpeiden ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. 4 päiväinen työviikko on vanhentunut ja populistinen hokema. Pitäisi katsoa pidemmälle ja vapauttaa työajat kokonaan!


Juri Nieminen 7.9.2021