Suomen taloudenpito vastuuttomalla uralla

14.08.2021

Koronaviruksen vaikutuksista putsattunakin Suomen julkinen sektori velkaantuu jyrkästi. Löysää talouspolitiikkaa kannattavien mielestä velkaantuminen ei ole ongelma, koska ratkaisevaa on velan osuus bruttokansantuotteesta (BKT), ei absoluuttinen velka ja että talouskasvu hoitaa tilanteen. Velan suhteesta BKT:hen olen samaa mieltä, mutta tämä ei anna koko kuvaa. Ensinnäkään ei ole näkymää mistään merkittävästä talouskasvusta, pois lukien koronakuopasta nousu, millä tilanne otettaisiin haltuun ja historiallisesti talouskasvu on vuotanut julkisen sektorin palkankorotuksiin eikä täten itsessään parantanut julkista taloutta. Toiseksi velan takaisinmaksukyky on Suomessa heikko johtuen väestön ikääntymisestä, valmiiksi korkeasta veroasteesta ja yleisestä kilpailukyvyttömyydestä. Kolmanneksi Suomi velkaantuu "syömävelkaan", ei investointeihin, jotka tuottaisivat jatkossa talouskasvua. Eikä paisuneiden tulonsiirtojen ja julkisen palvelusektorin supistamiseksi ole olemassa mitään poliittista tahtoa. Siinä kun voi hävitä vaalit.

Kun niin sanottua hyvinvointivaltiota (malli pohjautuu kahden kerroksen väkeen mm. ansiosidonnainen vs. perusturva ja työeläke vs. kansaneläke, kyseessä siis historiallisesti SDP:n omille kannattajilleen rakentama edunvalvontamalli, joka asettaa väestön eriarvoiseen asemaan yhä nyt 2020-luvulla) lähdettiin 1960-luvulta alkaen rakentamaan, oli saamapuolella pieni osa väestöä. Saamapuolella olevien määrä on kasvanut väestön ikääntymisen ja työllisyyden heikentymisen kautta, joten tulonsiirtojen ylläpitäminen on tullut kalliimmaksi, mutta alkuperäistä järjestelmää ei ole muutettu, paitsi korottamalla etuisuuksia ja lisäämällä järjestelmään laastaria laastarin päälle. Suomessa julkisen talouden velkaantuminen on ennen kaikkea tulonsiirtokriisi. Sivuhavaintona kustannusten nousu on voimakkainta asumistuessa.

Julkiset palvelut tuotetaan Suomessa verrokkeihin nähden edelleen kustannustehokkaasti (tuottavuus toki on heikentynyt nykyisen hallituksen päätöksillä), joten palvelupuolella haaste on enemmän julkisen sektorin paisuttaminen uusilla tehtävillä kuin ydintoimintojen tehottomuus. Yksityiskohtana todettakoon, että terveydenhuolto on Suomessa käytettyä euroa kohti tehokkainta (ei paras eikä halvin), joten herää kysymys, miksi tehdä SOTE-uudistus ja rikkoa sellaista mikä toimii. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, että SOTE-uudistus lisää julkisia menoja, kuten aiemmat julkisen sektorin uudistukset, kuten ensihoito ja pelastustoimi.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ratkaisuna on korjata ne virheet, joilla nykytilaan on vuosikymmenten mittaan päädytty. Työllisyysasteen nosto ja julkisen sektorin suhteellisen osuuden pienentäminen bruttokansantuotteesta ovat ainoita mittakaavassa riittävän vaikuttavia tekoja, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon.

Työllisyysasteen nosto edellyttää kannustavaa sosiaaliturvauudistusta, jossa siirrytään portaittaisesta sosiaaliturvasta kaikille väestöryhmille yhtenäiseen liukuvaan sosiaaliturvaan. Tällöin työnteko on aina ja kaikissa olosuhteissa kannattavaa, olipa kyse pieni- tai hyväpalkkaisesta, osa- tai kokoaikatyöstä tai yrittäjyydestä. Tällainen malli voisi olla esimerkiksi asuinpaikkakunnasta riippumaton yleistuki kaikille palkansaajista opiskelijoihin ja yrittäjiin 50 % suojaosalla, jossa jokainen tienattu lisäeuro vähentää kuukaudessa maksettavaa yleistukea nettona korkeintaan 50 %. Aina jäisi käteen enemmän rahaa, jos ottaa jonkin lyhyenkin työpätkän vastaan. Tämä huomioisi myös osatyökyiset ja matalan tuottavuuden työntekijät aiempaa paremmin osaksi työmarkkinoita. Nykyinen työvoimapula matalapalkka-aloilla on täysin itse aiheutettua ja  järjestelmäperäistä. Lisäksi työllisyyden pitäisi lisääntyä nimenomaan yksityisellä sektorilla. Muuten julkinen talous heikkenee, kun työttömiä työllistetään julkiselle sektorille, jossa vain osa maksetusta palkasta palaa veroina yhteiseen kassaan. Jos julkisen sektorin työllistäminen olisi ratkaisu, olisimme keksineet ikiliikkujan ja Neuvostoliitto olisi onnistunut. Sama haaste pätee maahanmuuttoon. Vain työperäinen maahanmuutto, joka pohjautuu sellaisen työn tarpeeseen, johon Suomessa jo asuvat työelämän ulkopuolella olevat eivät kykene (edes koulutuksella), vahvistaa julkista taloutta. Sosiaaliturvan varaan muuttavat ja matalapalkka-aloille töihin tulevat, Suomessa jo asuvat työttömyyskortistoon jumittaen, heikentävät julkista taloutta.

Julkisen sektorin suhteellisen osuuden pienentäminen bruttokansantuotteesta edellyttää tuottavuuden parantamista ja priorisointia. Tuottavuus on heikentynyt huonosta lainsäädännöstä, löysästä talouspolitiikasta ja kuntien lisääntyneestä sääntelystä johtuen. Priorisointitarve taas syntyy siitä, että julkista sektoria on paisutettu ottamalla julkisen vallan hoidettavaksi uusia tehtäviä, joita yleisesti muualla yhteiskunta ei hoida, vaan ne kuuluvat yksilölle tai lähiyhteisölle. Ongelmat ratkeavat sillä, millä ne ovat on tulleetkin: 1) Sääntelyä on kevennettävä mm. uusi vapaakuntauudistus. 2) Löysän talouspolitiikan ja huonon lainsäädännön korjaaminen edellyttää uusia vaaleja ja äänestäjien käyttäytymisen muutosta vastuullisten taloudenpitäjien nostamiseksi päätösvaltaan ja julkisiin virkoihin. 3) Karsitaan priorisoimalla julkisen vallan tehtäviä: A) Siirtämällä niitä kokonaan pois julkisesta budjetista. B) Asettamalla toissijaisiin palveluihin käyttäjille omavastuut tai siirtymällä avustusmalliin, jossa julkinen sektori avustaa (esim. max. 50 % kuluista), ei itse ylläpidä kyseistä palvelua. C) Kohdentamalla toissijaisiin menoeriin vähemmän rahoitusta ja taloustilanteen niin vaatiessa, kohdentamalla näihin kaikki tehostamistoimet ja turvaamaan julkisen sektorin ydintoimintojen rahoitus.

Löysän talouspolitiikan kannattajat pelottelevat, että mikäli julkisen sektorin taloudenpitoa tehostetaan, johtaa se tulonsiirtojen varassa elävien köyhyyteen ja palveluiden heikentymiseen. Sosiaaliturvalla ei rikastu edes Norjassa, joten työkykyisen ihmisen jättäminen tulonsiirtojen piiriin on päin vastoin vastuutonta niin veronmaksajia kuin henkilöä itseään kohtaan. Esimerkkejä löytyy muista pohjoismaista Hollantiin ja Uuteen-Seelantiin, että tulonsiirrot ja palvelut voidaan tuottaa vaikuttavammin, alemmalla kokonaisveroasteella ja pienemmällä julkisen sektorin osuudella bruttokansantuotteesta, silti heikompiosaiset huomioiden. Kysymys on vain johtamisesta. Suomea johdetaan menneisyydestä (historiallisesti eriarvoisen "hyvinvointiyhteiskunnan" ideaali) ja ideologisesta vasemmistolaisuudesta käsin, joten jäämme koko ajan lisää jälkeen muista Pohjoismaista, vaikka niissäkin on vallassa vasemmistopuolueita.

Suomea johdetaan kohti "velkahelvettiä", missä tulevat pienemmät ikäluokat joutuvat maksamaan kaiken ja elämään edellistä sukupolvea köyhemmin (jos eivät muuta pois Suomesta). Esimerkkiä siitä, mihin ollaan menossa voi hakea Kreikasta. Kreikka sai velanotolla sentään aikaan merkittävää talouskasvua ennen romahdusta, mutta Suomi pystyy velkaantumalla ainoastaan pitämään nykyisen bruttokansantuotteen € per asukas tason ennallaan (+/- 1 % useamman vuoden aikajänteellä). Sitten kun velkahanat lyödään kiinni, on housussa.


Juri Nieminen 14.8.2021